Lisäpalvelut

Puhallus

Puhallus on mekaaninen pintakäsittelymenetelmä, jossa kappale esikäsitellään ennen sähkökemiallista tai kemiallista käsittelyä. Menetelmän avulla kappaleelle saadaan yhtenäinen dekoratiivinen pinta. Puhalluksessa kappaleen pinnalta voidaan esimerkiksi hioa valmistuksessa jääneet purseet tai puhdistaa kappaleen pinta esimerkiksi ruosteesta.

Täryrummutus

Täryrummutus on mekaaninen pintakäsittelymenetelmä, jossa kappale esikäsitellään ennen sähkökemiallista tai kemiallista käsittelyä. Menetelmän avulla voidaan käsitellä suuria kappalemääriä kerralla. Täryrummutuksessa kappaleen pinnalta voidaan esimerkiksi hioa valmistuksessa jääneet purseet tai puhdistaa kappaleen pinta esimerkiksi ruosteesta.

 taryrummutus

Pakkaus

Tarvittaessa tuotekohtaiset pakkauspalvelut. Tuotteille tehdään kappalekohtainen lopputarkastus. Samalla tarkastetaan myös sarjojen tasalaatuisuus sekä teknisesti, että visuaalisesti. Tuotteisiin ei jää tarkastuksessa naarmuja, kolhuja, likaa eikä sormenjälkiä.

Lopputulos viimeistellään asianmukaisella pakkaamisella sekä kuljetussuojilla. Kauttamme toimitus myös suoraan kolmannelle osapuolelle.

 

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme tarjota paremman käyttökokemuksen. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeet.